Tanja Hartonen-Pulkka

Hyvinvointivaltio?, sana jota viljellään paljon.

Valkokaulustyypit, jotka käyvät kouluja ja kirjanoppineena kertovat mitä meidän muiden pitää tehdä ja kannustavat tekemään työtä, mutta itsellään ei ole edes käsitystä siitä mitä tavallinen arki ja työnteko on. Ehkä jonkun kesän ollut jotain laatikoita pakkaamassa jossain, kun on halunnut hetken olla rahvaan parissa, jotta voi sanoa tehneensä töitä.

Kehoitus siitä, että pidettäisiin omistamme huolta ja itsestämme huolta. Kuulostaa ihan järkevältä ja niin sen pitäisi mennäkin. Huom. pitäisi.

Ennen vanhaan asuttiin monessa polvessa samassa pihapiirissä ja tehtiin maatalon töitä. Maaseutu ajetaan alasja ihmiset pakotetaan luopumaan elinkeinostaan. Nykyään asutaan itsenäisemmin ja ollaan vieraannuttu jopa naapureista. Onko paluuta entiseen?

Ja missä menee raja? Vastuutetaan vanhempia kasvattamaan lapsensa. Tämähän on itsestään selvää. Mutta kuka valvooja auttaa, kun ei jaksakaan. Jos vanhemmat sairastuvat, joutuvat työttömiksi (ei enää nykyään työpaikka ole taattu) ja tarvitsevat apua, pitääkö silloin sanoa, että auta itse itseäsi.

Kuka kertoo kenelle annetaan yhteiskunnan tukea ja kenelle ei. Kuka on aiheuttanut ns. tahallaan tilanteensa ja kuka ei. Kuka sen kertoo? Kuka tarvitsee oikeasti tukia ja kuka käyttää yhteiskuntaa vain hyväkseen? Kuka ei tukia tarvitse koskaan missään muodossa kuuluu siihen onnelliseen osioon, joka ei näe kurjuutta eikä nälkää. Minä olen elämäni aikana saanut mm. asumistukea, opintotukea, sossun rahaa elämiseen akuuttiin tilanteeseen, ja olen iloinen siitä. Olen ollut työllistettynä mm.kirjastossa paikkaamassa rikki revittyjä kirjoja pitkäaikaistyöttömyyden jälkeen. On ollut ylä-ja alamäkiä ja alamäessä olen tarvinnut ulkopuolista apua ja omat voimat eivät ole riittäneet. Silloinkin yhteiskunta auttoi jaloilleen. Ei naapuria tai yhteisöä kiinnostanut. Ja sitä paitsi, asiaa osaa salata ja pitkittää, olipa kyseessä mikä ongelma tahansa. Ulkopuolisen voi joskus olla vaikea puuttua, kun tilanne ei näy ulospäin. Tai itse ei edes tilannetta osaa tunnistaa, ennen kuin ulkopuolinen sanoo. Asiat eivät ole niin yksinkertaisia sanomalla, että ”jokainen on vastuussa itsestään.”

Pitääkö siis pyytää anteeksi, kun tulee joku ennalta arvaamaton katastrofi syystä tai toisesta, eikä ole voimia, eikä rahaa selviytyä. Kaikki eivät ole samanlaisista lähtökohdista. Asiat eivät ole niin mustavalkoisia. Inhimillisyyttä peräänkuulutan, joka hukkuu talouslukuihin.

Nykyään tuntuu, että rahalla saa. Ja köyhiltä viedään tuhkatkin pesästä. Jos olet sairas, lasketaan, kuinka paljon sinä viet yhteiskunnan rahoja.

Puhutaan ennaltaehkäisevästä perhetyöstä. Mutta kun henkilökuntaa pitäisi lisätä, ei rahoja siihen halutakkaan laittaa. Kuka äänesti 0,5 henkilöstön lisäyksessä perhetyöhön mitenkin Mäntyharjussa? Mäntyharjun demarit ovat vastuullisesti panostaneet ennaltaehkäisevään työhön mm. leikkipuistotoiminnalla, kuntalisällä ja perhetyöntekijän lisäpanostuksella auttamalla nimenomaan lapsiperheitä ja vaatineet vanhusten ulkoilumahdollisuutta. Kokoomus vastusti perhetyöntekijänlisäystä, että vanhusten ulkoilurahaa yksissätuumin. Kuitenkin kokoomuslainen kirjoittaa lehdessä, että tulisi lisätä ennaltaehkäisevää perhetyötä, mutta itse vastusti puolikkaan perhetyöntekijän lisäystä Mäntyharjuun.(Vanhustenulkoilurahan puolella oli sentään yksi kokoomuslainen) Puhutaan siis toista, ja tehdään toista. Suomeksi kustaan kuntalaista silmään.

Taloustilanne on tiukalla ja säästöjä tulee tehdä, mutta mistä? Koska jos ajamme kuntalaisten palvelut ahtaalle, seuraa siitä vain lisäongelmia. Itsenäisyyden säilyttäminen on tärkeää, mutta millä kustannuksella? Siinä olen samaa mieltä, että huonosti menee. Vaikka osa haluaa hehkuttaa, ettei vielä niin huonosti mene muka kuitenkaan. Riippuu aina tilanteesta, meneekö hyvin vai huonosti. Tilanne on vähintäänkin ristiriitainen, mutta viranhaltijoitten viesti on hyvinkin selkeä: alamäessä ollaan.

Nykyään tuntuu, että sääntöjä ja kieltoja lisätään. Mistä tämä johtuu? Siitä, että lailla on pakko säätää joitain asioita, jotka eivät muuten toteudu. Kuten henkilöstömitoituksista halutaan luopua joillakin poliittisilla tahoilla, mikä osoittaa sen, että mm.vanhuksistamme ei välitetä. Onhan lait ja asetukset auttaneet mm. tupakoinnin suhteen, että tupakointi ei kohta ole sallittu enää missään. Niin sanottuun holhouspolitiikkaan mennään, kun kukaan ei mistään välitä. Pienlainat ovat liian helposti saatavilla hetken mielijohteesta ja se korko on valtava. Nuori (miksei vanhempikin) saa itsensä liian helposti velkakierteeseen. Itse jouduin ottamaanlainaa jo heti 18-votiaana ajokorttiin. Vuoden maksoin sitäkin pois.

Ja kyllähän mainonta alkoholin suhteen on vähintäänkin kyseenalaista Suomessa, jossa alkoholin käyttö on kärkipäässä muihin maihin verrattuna. Tarvitseeko alkoholi mainontaa? Onhan tupakkakin jo laitettu piiloon.

Talouden tasapainottaminen valitettavasti osuu aina vähempiosaisiin. Ja tilanne henkisessä hyvinvoinnissa pahenee. En vähättele taloustilannetta, mutta kenelläkään ei tunnu olevan avaimia tilanteen ratkaisemiseen. Tuskin vesilaitoksen yhtiöittäminen tilannetta helpottaa paikallistasolla.

Kysyn edelleen: mihin tämä maailma on menossa? Jos autetaan, onko auttaminen enää edes vilpitöntä?

Tanja Hartonen-Pulkka