Tanja Hartonen-Pulkka

Tälläisenkin löysin, joka oli kirjoituksena joskus SuPerin lehdessä, ja josta huomautettiin, että esimiehen olisi pitänyt ensin tarkastaa teksti

Olen huolissani vanhustenhoidosta ja sen tulevaisuudesta Mäntyharjulla ja valtakunnallisesti. Vt johtava lääkäri esittää yhden hoitajan lisäystä tai yhden paikan vähennystä Palvelukeskus Ruskahovista. Miten yhden paikan vähennystä tai yhden hoitajan lisäystä voi edes verrata keskenään? Kuka tahansa osaa laskea, että yhden hoitajan lisäpanos on enemmän kuin yhden paikan vähennys.

Ent. lääninhallituksen, nykyisen AVIn vierailun aikaan kerrottiin Palvelukeskus Ruskahovista puuttuvan 4 hoitajaa, joka nyt vähentynyt yhden hoitajan vajeeseen. Numeroilla aiotaan kikkailla, ja vähennetään yksi asukaspaikka 53:sta 52:teen. Tilannehan ei käytännössä muutu mihinkään, vain numeroilla näyttää hyvältä, kun ollaan MINIMIN alarajalla, ja se tuntuu riittävän joillekin,että juuri noustaan minimiin. Eli hoitajia ei aiota lisätä. Asia on vielä perusturvalautakunnan käsittelyssä uudelleen ja toivon viisaita päätöksiä.

Rakennemuutos uudistuksesta puhutaan (rakennemuutos= laitospaikkojen vähennys, kotihoidon lisäys) ja se jyrätään eteenpäin keinolla millä hyvänsä. Puhutaan työrauhasta, että muutos pitää tehdä loppuun. Asia saatiin kuulostamaan hyvälle, että kotona saisi olla mahdollisimman pitkään. Mutta olisiko kuitenkin hyvä paikka pysähtyä vakavasti miettimään? Vaikka jotain on joskus päätettykin, voi asioita silti tarkastella uudelleen. Mikä on tulevaisuus vanhuksilla? Väestö ikääntyy, ja vanhukset lisääntyvät. Kotona on hyvä olla mahdollisimman pitkään, mutta miten pitkään? Mitä sitten, kun kotona ei pärjää? Paikkoja ympärivuorokautiseen hoitoon ei ole, kun ne vähennetään. Jonoakin on palvelupaikkoihin. Omaishoitajat tarvitsevat lomaa, mutta paikkojen vähennyksellä hekään eivät pääse kaikki omaishoidettavat lomalle. Omaishoitajatkin väsyvät ja kohta on omaishoidettavia yhden sijaan kaksi.

Mikä onkaan paine kotihoidossa? Asiakkaat lisääntyy. Kotihoitoon lisättiin terveyskeskuksesta henkilökuntaa, niin heidän työpanoksensa siirrettiin yöpartioon, joka tuli siis uudistuksena meille Mäntyharjuun. Päivä ja iltavuoroihin paine kasvaa koko ajan. Henkilökunnan lisääminen on se ratkaisu. Hoitajien tehtävien uudelleen miettiminen ja jakaminen. Hyödyntää myös lähihoitajan ammattitaitoa ja unohtaa hierarkia. Ja jos työtehtäviä lisätään, tämän tulee myös näkyä mitoituksissa. Ja miksei palkassakin?

Rakennemuutoksessa pitää ottaa myös huomioon hoitajamitoitukset ja mielellään työssä jaksamisen takia niin, että henkilökuntaa on riittävästi. Laitoksissa ja varsinkin kotihoidossa. Eikä niin, että keikutaan minimissä (tällä hetkellä alle minimin) Pitää ottaa myös huomioon ikuinen ongelma sijaispula ja vajaalla tekeminen. Mikähän mitoitus mahtaa olla silloin ja se työnlaatu. Vajaalla henkilöstömäärällä tekeminen tulisi kieltää ja velvoittaa joku tulemaan paikkaamaan puute. Työntekijöitä ei voi velvoittaa tulemaan vapaalta töihin tai tekemään kahta vuoroa putkeen. Itse asiassa kenenkään ei pitäisi edes suostua. Olisiko joku viranhaltija velvoitettava tulemaan töihin aina, kun sijaista ei saa?

Kyseessä on vanhusten hoitaminen, kyse on ihmisistä! Toimistotyötä voi siirtää tai jättää tekemättä. Toimistotyötä voi tehdä ylitöinä ja tuskin kenenkään terveys vaarantuu. On suuri potilasturvallisuusriski, että hoitaja tekee pitkän päivän. Hoitaja on väsynyt, riskit huolimattomuuteen kasvavat. Puhutaan kuitenkin sairaitten ihmisten hoitamisesta ja lääkkeenjaosta. Juuri siksi on varmistettava hoitohenkilökunnan riittävyys ja jättää pelivaraa. Pitkässä juoksussa uskon, että vanhukset viihtyvät, saavat aikaa enemmän, hoitajat jaksavat tehdä työnsä paremmin ja sairaslomat vähentyvät. Ajateltaisiin asioita käytännössä, ei paperilla. Ihmisten hoitaminen on vaikea ajassa mitoittaa. Sitä ei tehdä robottina, vaan se vaatii aikaa. Kuunteleminen, läsnäolo, niitä asukkaat tarvitsevat. Sen halauksen tututa hoitajalta, jolla olisi aikaa istahtaa jokaisen viereen ja kysyä mitä kuuluu?

Hoitoisuus on otettava huomioon. On aivan eri asia, että asukas syö itse, kuin että tarvitsee hoitajan syöttämään. Jos laskee, että yhdellä asukkaalla on nielemisongelmia ja syöttämiseen menee puolikin tuntia ja laskee, että tasapuolisuuden nimissä antaa sen ajan jokaiselle, aamuruokailu kestäisi suoraan lounaalle asti.

Kaikki nämä ongelmat ovat olleet tiedossa. 1.10.2001 Mäntyharjun paikallislehdessä Pitäjänuutisissa oli jo kauan sitten otsikko: ”Minne mahtuvat Mäntyharjun vanhukset?” 22.2.2010 Helsingin sanomat kiinnitti huomiota Mäntyharjuun: ”Esimerkiksi Mäntyharjun kuntaa AVI on huomauttanut siitä, että hoitohenkilöstön mitoitukset jäävät valtakunnallisten suositusten alapuolelle. Tästä tietysti seuraa se, että kunta päättää vähentää vanhusten hoitopaikkoja. Valtakunnassa on kaikki taas hyvin. ” (suora lainaus)

Onneksi asia on vielä kesken ja kaikki on mahdollista muuttaa parhain päin. Perusturvalautakunta varmasti miettii asian loppuun asti. Sitä vartenhan perusturvalautakunnan jäsenet ovat: turvaamassa kuntalaisten hyvinvoinnin ja hyvän laadun.

Olen puhunut tästä valtuustosalissa useaan kertaan, ennen AVIn vierailua. Puhunut hoidon laadusta ja hoitajien kiireestä. Kuka pitää vanhusten puolta? Omaisten pitää myös osata vaatia..

Ulkoilutusasiaa vein eteenpäin ja vihdoin ja viimein vanhukset pääsevät ensi kesänä ulos. Rahasumma ei ole iso, mutta vanhus pääsee entiseen verrattuna (eli ei ollenkaan aiemmin) nyt sentään ainakin 2 kertaa kesässä ulos. Terassilla istumista silloin tällöin metsään päin ei voida pitää ulkoiluna. Tarkoitan ulkoilulla ihan kylällä käyntiä tai muuta retkeä. Tämähän on ongelma, josta on vasta nyt ymmärretty puhua. Ulospääsy pitäisi kuulua jokaisen ihmisen oikeuksiin.

Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää, että ihan totta hoitajilla on kiire töissä ja vanhuksille ei ole aikaa? Yksi pieni poikkeama rutiinissa sotkee koko aikataulun. Miksi rahaa löytyy kaikkeen muuhun, mutta ei ihmisten hoitoon? Papereita on niin hiton helppo pyörittää, kun ei tarvitse itse nähdä metsää puilta. Kun olette vanhemmat viranhaltijat ja päättäjät joskus itse hoidossa ja hoitajamäärä on minimissä, ja kukaan ei ehdi sinulle puhua, NIIN ÄLÄ SILLOIN ITKE, että ” jää juttelemaan, älä mene vielä”. Sitä näet töissä kuulee ja sydän itkien on vain todettava, että ” Nyt on kiire”

Jo yksistään hoitajan henkilökohtainen elämä on rajoittunutta sekalaisten vuorojen takia. Minnekään säännölliseen harrastustoimintaan ei helpolla pääse. Esimiesten pitää ottaa huomioon myös se, että hoitajilla on vapaa-aika. Oma elämä. Ottaa huomioon perhetilanne yms. Ja myös työtovereitten täytyy puhaltaa yhteiseen hiileen, että työyhteisössä voidaan yhdessä tehdä ja että toisiin voidaan luottaa. Ja että me jaksamme, koska välillä tuntuu, että ei jaksa.

Vaikka sellaista sanaa ei saisi ollakaan kuin kiire, sitä sanaa ei saisi hoitoalalla edes tuntea. En edes ymmärrä miksi tätä asiaa on joittenkin niin vaikea ymmärtää. Asiat etenevät niin hitaasti. Lasketaan rahoja.

Me hoitajat tiedämme tämän asian. Tämä on valtakunnallinen ongelma. Minäkin jaksan jauhaa tästä aina vaan, että varmasti ajatellaan jo minustakin ” että joko se taas alkaa”. Kannattaa tutustua työhön, ei ylimääräisenä vaan ihan hypätä vahvuuteen. Sitten näkee.

Hyväkin hoitaja turtuu ajan myötä.

Missä inhimillisyys?

Tanja Hartonen-Pulkka

Lähihoitaja

Mäntyharju