Tanja Hartonen-Pulkka

Blogi

Vanhuksen ulospääsy

Posted on January 13, 2015 at 3:10 AM

Vanhuksen ulospääsy

He ketkä osaavat arvostaa yksityisen palveluja, arvostavat sitä tosiaan ja omaiset maksavat vaikka omistaan, että äiti pääsee ulos. On myös niitä, ketkä katsovat, että on kallista, ja mummukka ei pääse ulos.

Vapaaehtoisia ulkoilussa käytetään. Kaksi ulkoiluttajaa käy kerran viikossa palvelukodissa, jossa on vaikka 63 vanhusta, voi laskea, miten usein he ulos pääsevät. Sitten kehutaan lehtiä myöten, kuinka meillä päästään ulos. Kaikki eivät tietysti kykene enää ulos, ja on vanhuksia, ketkä eivät halua ulos. Mutta halukkaita löytyy. Korviini kantautuu usein palvelukodilla käydessäni, että ”Voi, kun pääsisi ulos”

Muistisairaan kanssa tarvitsee vain kulkea rinnalla, fyysisesti sairasta työntää pyörätuolissa. Hoitajat kyllä avustavat pukemisessa.

Ihannehan olisi, että hoitajilla olisi siihen aikaa. Sehän kuuluu ihmisen perusoikeuksiin päästä ulos. Hyvähän se meidän on, senkun laittaa kengät ulos ja lähtee pihalle monta kertaa päivässä. Se on niin itsestäänselvyys, ettei sitä osaa edes ajatella.

Kun omainen kysyy mitähän se äiti tarvitsee joululahjaksi, vastaukseksi olisi hyvä muotoilla, että ulkoilu tekisi hyvää. Moni omainen ei edes ajattele käydessään, että vaikka hän on ns. laitoksessa, saa sieltä poistua.

Jos auton huoltaminen maksaa vaikka 60 euroa tunti, on se vaan maksettava. Mutta jos vanhuksen "huoltaminen" maksaa 29 euroa/tunti, se on liian kallista.

Kunnan työntekijänkin hinnaksi on laskettu 21 euroa sosiaalikuluineen. Tottakai yksityinen on kalliimpi, Menotkin on toisenlaiset.

Kun omalle kohdalleen miettii, varmasti ahdistuu, kun rynkyttää ovea, ja mitään ei tapahdu. Kokee olevansa vankilassa, josta ei ulos pääse.

Kunnantyöntekijä ei ehdi, vapaaehtoisuus on harvinaista herkkua, yksityinen maksaa ja omainen ei ehdi.

Miten tästä saadaan sitten normaali käytäntö- vanhuksia on paljon, hoitajat ei riitä.


Categories: None

Post a Comment

Oops!

Oops, you forgot something.

Oops!

The words you entered did not match the given text. Please try again.

You must be a member to comment on this page. Sign In or Register

0 Comments